Ärsyttää

Ärsyttää ja kovasti. Enkä ees tiiä mikä.

Toinen muksuista on sairastanut tällä viikolla ja olin ylen onnellinen, että Mies jäi sitä hoitamaan. Nyt kuitenkin ärsyttää pelkkä Miehen läsnäolo. Ajatus siitä, että lauantaina pitäs lähtee perheellä reissuun muutamaksi päiväksi, tuntuu vastenmieliseltä. Vaikka oikeesti se on varmaan ihan kivaa.

Väsyttää.

Liikaa pakollisia iltamenoja tälle viikolle ja huonosti nukuttuja öitä.

Vapaalle jäänyt Mies, joka röhnöttää sohvalla ja puhuu puuta heinää lapsille (luullen olevansa hauska). Mies, joka haisee kaljalle.

Yök.

Eilinen

Olimme Murun kanssa ensin kaksin hienon keikan ajan, sitten parin kaverin kanssa parilla ja lopuksi kaksin syömässä ja kävelemässä. Ja juttelemassa. Mies jäi kotiin lasten kanssa.

Emme sanoneet tai tehneet Murun kanssa mitään, mistä olisi syytä tuntea huonoa omaatuntoa.

Ei sillä, emmekö olisi halunneet.

Miten...

...voi olla yhtä aikaa näin harmissaan, kauhuissaan ja onnessaan?

Vuosi mennyt, tilanne ennallaan

Tää elämäon menny samaa rataa. Miehen kanssa ollaan yhdessä, Murun kanssa ollaan pitkälti oltu kaveriasteella. Keväällä kävin Murun kaupungissa muissa merkeissä. Vietimme kuitenkin yhdessä yhden mielettömän mukavan illan. Hauskaa oli, mutta kavereina, kunnes erosimme bussipysäkillä ja Muru suuteli mua.

Karkasin.

Seuraavana päivänä näimme shoppailun merkeissä, mutta mitään ei puhuttu.

Muru muutti takas tänne alkukesästä. Olemme nähneet joitakin kertoja meillä kotona ja baarissa. Olemme käyttäytyneet hyvin.

Viime viikonloppuna kävin kavereiden kanssa viihteellä ja Muruliittyitavalliseen tapaansa joukon jatkoksi. Taksijonossa hän paljasti, että tunteensa mua kohtaan ovat olleet samat niin kauan kuin olemme tunteneet! Envoinut jäädä juttelemaan, yhteinen taksikyyti ystävien kanssa kotiin odotti. Eikä näiden ystävien nähden voi tällaisia jutella. Kotiinpäästyäni soitin Murulle ja puhuimme yli tunnin.

"Minä olen täällä, haluan sut. Sinä päätät, mitä välillämme tapahtuu."

Mitäpä sitä tuollaiseen sanoisi? Ei sillä hetkellä ainakaan mitään. Seuraavana päivänä laitoin pitkän viestin, jossa sanoin aikovani yrittää Miehen kanssa vielä. En voi heittää pitkää suhdetta pois ilman todellista yritystä. Olemme siis ystäviä. Piste.

Miksi mua siis harmittaa nyt, kun olemme menossa yhdessä kuuntelemaan illalla hyvää bändiä, ja mies ilmoitti tulevansa mukaan.?

VMP

Mä olin jo niin sopeutunut ajatukseen, et siinä se mun "hurjastelu" ja elämän viimeinen ihastuminen oli kunnes tuli loppiainen. Miehen kanssa oli ollut iso välienselvittely (joka ei kuitenkaan oikeasti selvittänyt yhtään mitään, päinvastoin, kaikki oli/on entistä surkeammassa jamassa) torstaina. Lauantaina lähdin ystäväni kanssa tanssimaan pitkästä aikaa tietäen hyvin, että Muru on myös kaupungissa. En kuitenkaan "ilmoittanut" lähdöstäni facessa :) ekä laittanut koko iltana yhtään viestiä Murulle, toisin kuin aiemmin on ollut tapana. Enkä saanut yhtään viestiä.

Kello oli jo yli puolen yön kun Muru saapui yhteisen ystävämme kanssa. Ystävän kanssa juttelimme kaksin. Hän kertoi tietävämme Miehen ja mun vaikeuksista, kehui mua ja sai mut itkemään. :) Murun kanssa vaihdoimme vasta sen jälkeen muutaman sanan.

Ilta loppui kuitenkin tuttuun tyyliin; muut lähtivät yksi kerrallaan kotiin, me jäimme. Tanssimme pari biisiä ja vielä yhden hitaan. Hidas olikin sitten taas niin herkkää ja niin niin oih! Muru silitteli mua, minä silittelin häntä, haistelin hänen tuoksuaan :) Olimme vain hiuskarvan päässä suutelemisesta. Se oli jotenkin niin sensuellia, herkkää ja ihanaa. Laulun loputtua lähdimme pois. Taika särkyi pakkasessa, hieman. Jaettu taksi ja omiin sänkyihin yöksi.

Nyt kuljen töissä ja kotona ajatuksen kaukana ja huonoa omaatuntoa tuntien.

Päätin vältellä Murua. Se on helppoa, välimatkaa kun on 500km. Pysyn pois naamakirjasta, en vastaa vieteihin, jos sellaisia saan edes.

Mitä ihmettä tämä oikein on?

Kaupungin yössä

Muru ja minä emme asu nykyisin samassa kaupungissa. Näemme harvemmin, mutta juttelemme enemmän. Juttumme ovat kuitenkin ihan yleisellä tasolla "En tykkää asua täällä, voisinpa muuttaa takaisin." "Lähden mökkeilemään" "Töissä oli kamalaa" jne.. Aikasta tylsää ja ehdottomasti hyväksyttävää.

Aiemmin kerroin, että emme ole koskaan suunnitellusti olleet baarissa tai missään muuallakaan kahdestaan. Itsenäisyyspäivän tienoilla olimme. Matkustin lapsien kanssa sukuloimaan Murun asuinkaupunkiin. Lapsille oli mieluista tekemistä ja hoitaja, joten lähdin Murun kanssa syömään ja parille. Pari venähti sitten koko illaksi ja aamuyöhön saakka. Palasin viimeisellä linja-autolla. Ilta oli mukava, kiva, rento. Juttelimme, tanssimme, nauroimme. Siinä kaikki. Mukavaa.

Jälkeen päin emme pariin viikkoon jutelleet ollenkaan. (Ajattelin jo hetken olleeni niin tylsää seuraa, etten ole enää kiinnostava.) Olin yhtä aikaa sekä pienesti harmistunut että isosti helpottunut. Parisuhde voi ajoittain jo ihan hyvin. Joulun aikaan vaihdoimme Murun kanssa sanasen parina iltana facessa. Siinä kaikki. Mukavaa. Päättelin, että tuollainen "tavallinen" yhteinen ilta aiheutti sen, että ihastukseni oli lopulta laantumassa.Kuinka väärässä olinkaan!

Maanantai

Jos viikonloppuna mietitytti kaikki taas enemmän, niin tänään on ollut maanantaiksi kummallisen hyvä päivä. Työ ja harrastus on pitänyt kiireisenä enkä ole ehtinyt turhia pohdiskelemaan.